keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vanhan valokuva albumin äärellä...


Päivänä muutamana mummulan sohvalla istuimme wanhojen valokuvakirjojen äärellä menneen ajan tunnelmissa. Aivan ihastuttavia kirjoja kuluneina ja ajan patinoimina. Kuinkahan moinen ihmisen hyppysissä kirjat ovat olleet?
 Kirjat asustavat tällähetkellä vanhempieni luona, mutta äitini on saanut ne omalta äidiltään, Fanny-mummolta. Mummo taas oli saanut albumit Amerikasta siskoltaan.
Edesmenneen mummoni sisaruksista muutama lähti nuoruuden vuosinaan kultaa vuolemaan Amerikkaan. Empä sitten tiedä millaista kultaa sieltä löytyi! Yksi mummon veljistä katosi matkalla, eikä häntä etsinnöistä huolimatta koskaan löydetty! Muut sisarukset asettuivat valtameren toiselle puolelle ja perustivat siellä kukin perheensä. Muistan lapsuudesta mummon Kalle- veljen joka tuli Suomen vierailulle ja kyläili myös meillä. 
Fanny-mummo usein muisteli lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja kertoi meille lapsenlapsille monia tarinoita. Voi kumpa olisimme kirjoittaneet niitä muistiin!
 Niin paljon on hyviä muistoja isovanhemmistani, jotka olivat minulle hyvin rakkaita <3. 
Tiedän, että kerran tapaan heidän pilvien tuolla puolen!









Menneitä muistellen

-Sanna-


8 kommenttia:

  1. Vanhat albumit ovat ihana aarteita. Harmillista on se, että kuvissa on usein paljon ihmisiä, joista kukaan ei tiedä keitä he ovat - mutta eipä tuokaan niin kauheasti haittaa, aarre mikä aarre :)

    VastaaPoista
  2. Vanhat kuvat ovat myös hyvin otettuja. Useimmin ne oli ammattitaitoinen kuvaaja ottanut ja paksulle paperille tehtyjä..
    Kiva niitä on katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä todella on kiva katsella. Hauska nähdä myös sen ajan muoti, vaatteet ja hiukset.

      Poista
  3. Oi mitä tunnelmaa näissä kuvissa. Albumikin on todella hieno! Muutenkin ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
  4. Vanhat valokuvat ovat kauniita ja kiva huomata kuinka kauniita vaatteita on silloin joskus ennen vanhaan ollut kun ovat pukeutuneet pyhävaatteisiin.Maisemakuvissa on myös historiaa,niissä näkee miten on paikat muuttuneet.Ihana bloki sinulla,löysin vasta tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Pirjo-Liisa että liityit lukijaksi:)

      Poista