torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukortteja

Joulukorttitehtailu suoritettu!:)
Joulukorttien väsääminen on kivaa ja luovaa. Tänä jouluna teimme tällaisia vintage -aiheisia kortteja, kuten viime vuonnakin.
 
Sain myös tyttären innostumaan korttien tekoon ja niinpä kortteja alkoikin sitten nopeaan tahtiin syntymään.
 Poikakin laittoi oman kortensa kekoon yhdellä kortilla! Alakuvassa oleva kortti on hänen käsialaansa.

Myös jouluisen punaisia kortteja teimme muutaman kappaleen.

 Muutaman kortin jätin myös itselleni tuomaan jouluista tunnelmaa.


Reilut kolmekymmentä korttia saimme aikaiseksi ja tänään ne lähtevätkin postiin ilahduttamaan ystäviä:)

Mukavaa torstaita teille toivotellen,
-Sanna-



38 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kortteja! Noissa olikin jo väkertämistä, mun pitää saada nopeasti valmista ja omani onkin yksinkertaisempia. Tunnelmallista ja ressitöntä loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korttien tekeminen vei niin totaalisesti mennessään, että aika kului kuin siivillä:)
      Kiitos ressittömän viikonlopun toivotuksista, sitä samaa sinulle:D

      Poista
  2. Kauniita kortteja! Onnellinen joka noin kauniin kortin saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne, toivottavasti kortit tuovat iloista mieltä saajille, ainakin itse tulin niin onnelliseksi kortteja tehdessäni:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos Susanna, suurella sydämellä niitä ainakin tehtiin:)

      Poista
  4. Söpöjä kortteja ja niin somasti kuvattuja, leppoista iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Leppoisaa loppuiltaa Sulle:)

      Poista
  5. Ihanan kaunista tehtailua teillä! Superkauniita kortteja <3
    Kaunista loppuviikkoa Sanna,
    Minnukalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana, kaunista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa myös Sulle:)

      Poista
  6. Onpa kauniita kortteja! Varmasti saaja ilahtuu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne- Mari, toivottavasti kortit ilahduttavat saajia:)

      Poista
  7. Voi kuinka kauniita!

    VastaaPoista
  8. Ihan superkauniita korttej! Aivan ihania!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu! Kortteja oli niin kiva tehdä, kun sain vielä apujoukkojakin:)

      Poista
  9. Ylisuloisia ja kauniita joulukortteja!! <3 Taitava olet käsistäsi!

    VastaaPoista
  10. Todella kauniit kortit, minun makusia.

    VastaaPoista
  11. Kyllä olet kauniita kortteja väsännyt <3. Mukavaa viikonloppua Sanna sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, parisen viikkoa sitten ihailin sun taidokkaasti tehtyjä korttejasi:)
      Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntai-iltaa myös sulle Tiina<3

      Poista
  12. Ihania kortteja!!! Viime vuonna tein vähän samanhenkisiä:) Tänä vuonna tytär ideoi ja toteutti korttien askartelun, vaikka kyllähän puuhaa riitti minullekin korttien kirjoittamisessa ja postittelussa. Oli kivoja talkoohetkiä niin kuin teilläkin<3
    Tunnelmallista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mukavaa, kun huomasin, että tytärkin innostu mun kanssa kortteja väsäilemään! Niin kivaa tällainen yhdessä tekemisen meininki:) Joo kyllä siinä korttien kirjottamisessa ja postittamisessakin on kova homma, mut yhdessä kaikki luistaa paremmin<3
      Tunnelmallista sunnuntai-iltaa myös sulle SisustEllen<3

      Poista
  13. Todella kauniit joulukortit olette tehnyt.

    VastaaPoista
  14. Voiii, korttien saajat ovat taatusti onnellisia niiden tipahtaessa postilaatikkoon <3
    Ihanaa kolmatta adventtia, itse pakerran opintojen parissa vielä.

    Terveisin Kirsi Naantalista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tsemppiä täältä sulle toivottelen opintoihisi! On se opiskelu vaan rankkaa puuhaa, huh!
      Ihanaa kolmatta adventtia sulle toivottelen Kirsi:)

      Poista
  15. Tunnelmallisia kortteja <3 Lapsetkin niin taitavia tekemään! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jatta! Yllätyin muuten kun poikakin teki mielestäni kauniin kortin, joskin hänen korttien väsääminen jäin vain yhteen korttiin:)

      Mukavaa joulun odotusta myös sulle:)

      Poista
  16. Uskomatonta miten kauniita joulukortteja olet jaksanut ja osannut väkerrellä! Sietää kortinsaajien osata arvostaa panostasi! Ihana kun jätit muutaman itsellesi, tulee kivoja vintage-jouluasetelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli pakko muutama itellekin jättää, ja saa niistä tosiaan kivoja vintage- jouluasetelmia:)

      Tunnelmallista sunnuntaita sulle Mari<3

      Poista
  17. Upeita joulukortteja ! mukavinta on saada itse valmistettu joulukortti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tykkään itsekin saada kortteja, ja vielä enemmän tykkään, kun ne on itse tehtyjä, mut tietysti muistaminen on tärkeintä<3
      Mukavaa ja rentoa sunnuntai-iltaa sulle Sari:)

      Poista