torstai 30. toukokuuta 2013

1-vuotis synttärit...

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun tehtiin mökkikaupat unelmiemme piilopaikasta<3. Sen kunniaksi ostin kimpun vaaleanpunaisia ruusuja juhlistamaan ja sulostuttamaan vuosipäivän kunniaksi:)










 Allaolevan mökkikirjan näpertelin viime kesänä, jotta kaikki ihanat mökkivieraat saavat laittaa oman puumerkkinsä vieraskirjaan. Mukava on sitten kesän jälkeen sitä lueskella ja muistella mitä kaikkea kivaa kesän aikana on tapahtunut:). On sinne jo mukavasti tekstiä syntynytkin ja saimmepa eräältä pikkuiselta kauniin kesärunonkin<3!
Meen ajatuksissani nyt vuoden takaisiin tapahtumiin...
Selailin huhtikuussa 2012 Jokakoti-lehteä ja silmiini osui mielenkiintoinen ilmoitus! Tarkemmin ilmoitusta lukiessani huomasin, että mökki sijaitsi juuri sillä tiellä mistä olimme noin 10- vuotta sitten haeskelleet mökkiä tuloksetta. En ehtinyt kunnolla edes ilmoitusta lukea, kun jo huomasin soittavani miehelleni ja kerroin innosta hihkuen huippu uutisen! Siltä istumalta lähdettiin mökkiä katsastamaan. No, mökki ei sinänsä silmiä hivellyt, mutta TONTTI, se sai päämme sekaisin ja hetkessä olimme myytyjä!

Mökkikaupat tehtiin 30.5.2012 ja avaimet saimme käteemme pari viikkoa myöhemmin.

Ihka ensimmäisenä pesimme ja kuurasimme saunamökin lattiasta kattoon  ja illalla jo olimme saunan leppeiässä lämmöissä:).

Mökki ei totisesti hivellyt silmiämme...oli nimittäin varsinainen retromökki. Värimaailma oli punaista, keltaista ja tummansinistä, oli hirventaljaa ja mitä ihmeellisempiä viritelmiä joten ei ihan mun makuuni! Niinpä sitten käärittiin hiat ja alettiin hommiin. Parin kuukauden aherruksen jälkeen saimme mökkirempan lähes valmiiksi. Lattiat vaihdettiin toista makuuhuonetta lukuunottamatta, sisäseinät laudoitettiin ja maalattiin, keittiöön ja makuuhuoneeseen vaihdettiin katot, yhteen makuuhuoneeseen laitettiin tapetit sekä sähköistyksiä lisättiin huomattavasti.
Töiden lomassa tietenkin käytiin uimassa ja saunassa, sekä grillattiin niin, että loppukesästä puntari vinkui ja kitisi!

 Päällimmäisenä kesästä 2012 mielessäni on ystävien vierailut ja se valtava talkoohenki! Rempan lomassa saunominen (en oo koskaan aiemmin kyllä niin paljon saunonut) sekä tietenkin uinti.

Toivotaan että kesä 2013 ei meidän osalta oo ihan niin työntäyteinen kuin vuosi 2012! Toivon myös kauniimpia ja lämpimämpiä ilmoja...jos toivoa sopii:)!



 -Sanna-


lauantai 25. toukokuuta 2013

Kesäkukkia

Voi miten aurinko on hellinyt tänään koko päivän! Kyllä mä rakastan sitä keltasta palloa tuolla sinisellä pilvettömällä taivaalla<3. No, niin ihanasti se on paisellut, että iho punottaa ja kutisee! Harmi ku oon niin herkkäihoinen:(. 

 Kävi eilen puutarhalta hakemassa hieman kesäkukkia. Niin, ei mun pitäny ostaa ku ihan pikkusen vaan, mut mähän hullaannuin kun sen kukkameren näin, joten tulikin sitte ostettua pikkuriikkisen enemmän:).
 Vaaleanpunaista sen olla pitää:). Onneksi taimitarhalta vielä löytyi noita vaaleanpunaisia pelargonioita! Höysteeksi hieman valkoista lumihiutale-kukkaa ja  kirjavaa maahumalaa.


 S-marketista käteeni tarttui piskuinen oliivipuu. Kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan! Niinpä se löysi paikkansa maitotonkan vierestä. Pari lobeliaakin ostin pihaa koristamaan.


Aurinkoista iltaa teille kaikille! 

-Sanna-

maanantai 20. toukokuuta 2013

Yllätyssynttärit 18- vuotiaalle!

Perjantaina vietimme mökillä tyttäremme yllätyssynttäreitä lähipiirin kesken. Olin aiemmin sanonut, ettei mitään synttäreitä pidetä, mutta synttäripäivän lähestyttyä tulinkin toisiin ajatuksiin ja niinpä sellaisia sitten salaa mökillä valmistelin. Perjantai oli tytöllä todella kiireinen päivä. Täyspitkän koulupäivän ja autokoulun ajotuntien päätteeksi mieheni haki hänet autokoulusta ja sanoi vakavalla äänellä, että nyt lähdetään puusavottaan mökille. Eipä siinä isukille kehdannut rutisemaankaan alkaa, vaikka väsymys painoi ja nälkä oli suuri. Minä olin sillä aikaa järjestelemässä paikkoja ja vieraat tulivat ennen sankaria paikalle. Niinpä me piitouduimme kaikki makuuhuoneeseen ja sankarin astuessa sisään,  kaikki ryntäsimme hänen luokseen ja aloimme laulaa syntymäpäivälaulua! Olisittepa nähneet hänen ilmeensä!!! Naaman ilmeet on kyllä tallennettuna kameraan, mutta en nyt viitsi niitä varsin ilmeikkäitä kuvia tänne laittaa:).

 Kaikkea kivaa synttärirekvisiittaa löytyy täältä.

 Enpä huomannut suolaisia paloja kuvata ollenkaan, kun kova hässäkkä oli päällä, mutta myös pitsaa ja kinkkupiirakkaa oli suolaisen nälkään.







Herkuttelujen jälkeen pistettiin sauna päälle ja moni heittikin talviturkkinsa järveen! Aika kylmää se vesi vielä on, mutta eipä se tuntunut paljon tahtia haittaavan:)

Viimeisimmät postaukset ovat olleet varsin leivontavoittoisia, mutta seuraavaksi tulee sitten jotain muuta kuin leivontaa:), tai eipä sitä tiedä mitä yllätystä sitä taas keksii ja kenelle...;)

-Sanna-

tiistai 14. toukokuuta 2013

Prinsessaleivoksia

Bongasin Unelmien talo ja koti-lehdestä Kinuskikissan prinsessaleivoksia ja pakkohan niitä oli leipoa, kun niin hienoilta näyttivät. Näitä samaisia leivoksia tein äidille äitienpäivänä ja laitankin teille ohjeen, jos teillä ei tuota kyseistä lehteä ole ja jos vaikka tykkäätte kokeilla:).

Löysin muuten kirpparilta parilla eurolla tuon kerrosvadin ja kivan näkösen siitä sain, kun valkoiseksi maalasin (oli alunperin keltainen, punaisin tekstein).


 Prinsessaleivokset
 
Taikina
1 sitruunan kuori
1dl sitruunamehua
100g voita
3 munaa
2dl sokeria
3 1/2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Täyte
225g vadelmia
3/4 dl hillosokeria

Kuorrutus
2 dl kuohukermaa
2tl vaniljasokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
500g vihreää marsipaania

Ruusut
vaaleanpunaista
marsipaania


Sitruuna antoi mukavan höysteen muffinseihin ja ihan hyvältä ne maistuivat, joten suosittelen:).

Ihan kädenkäänteessä nää leivokset eivät valmistuneet, sillä niissä oli aika monta työvaihetta.




-Sanna-

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä...


Huisin kivaa päivää on vietetty tänään:).
 Aamusella keittiöstä kuului kahvikuppien kilinää ja  mukavaa oli istahtaa valmiiseen herkkupöytään. (Kiitos rakas perhe). Kukat oli pöydässä ja lahjat odottivat avaajaa.


Puoliltapäivin menimme äidin ja isän luo syömään ja taas oli äiti laittanut parastaan!
Sovittiin, että äiti laittaa suolaset ja me muut makeat.
Alakuvassa olevan kakun teki vanhin lapsistamme ja täytyy sanoa että kyllä maistui! Kakku oli valkosuklaa-aprikoosikakku.
Ite leivoin alakuvassa olevia prinsessa-leivoksia, joista laitan ohjeen tuonenpana. Siskoni leipoi herkullisen täytekakun, joten makeannälkä tuli kyllä taltutetua!

 Herkuttelun lomassa kuuntelimme kaunista viulumusiikkia siskontyttöni säestyksellä.


Illalla oli ihan pakko vielä käydä ihailemassa Kallon kauniita merimaisemia.





Niin ja aamusella avaamistani paketeista löytyi Snöan ihana kaulakoru ja Leijonan kaunis kello. Ihan nappivalinnat! Kyllä perhe tietää mistä äityli tykkää:).  Pojalta sain itsetehdyn kortin ja vanhimmalta tyttäreltä sain kans ihan huippulahjan, nimittäin hän lupautui päiväksi mun avuksi puutarhahommiin, vaude!
Tähän loppuun laitan vielä runon, jonka tytär on tehnyt mulle:).
Sain viime Jouluna häneltä runolehtisen, jossa oli hänen tekemiään runoja! Olin kyllä silloin tosi liikutettu. Onni on omistaa ihania lapsia!


Naisten nainen, äitien äiti.
Sinä huolehtijani,
turvani.

Vaaleat hiuksesi,
vihreät silmäsi,
symmetriset huulesi ja
pienet sormesi.

Huolehtivaisin päällä maan,
kuinka laulaa osaatkaan?
Sympatiaa, eikä äkkipikaisuutta sinulta puutu,
vaan siinä on piirteiden kirjo.

Olet äitini ja sinulle tahdon sanoa:
Herra on turvasi,
laulu lahjasi.

Perheen hälinää,
siunausta somaa,
rakkauden helinää.

On sinulla aihetta kiittää.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

-Sanna-




torstai 9. toukokuuta 2013

Helatorstaita:)

Eilinen päivä oli ihan huippuhieno ilmojen osalta ja niinpä puutarha veti kummasti puoleensa. Haravointia, kukkamaiden kuopsuttelua ja orvokkien istuttamista. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa tulee...:)







Voi että miten rakastan auringonpaistetta! Se saa mielen vaan niin iloseksi:) Tänään helatorstaina heräsin vesisateen ropinaan, mut eiköhän viikonloppuna taas paistele:)
Kuten otsikossa jo toivotinkin, mukavaa helatorstaita ihan jokaiselle!

-Sanna-